11.112016
Kun pääsin yläkoulusta niin lähdin opiskelemaan liiketalouden alaa eli merkonomi koulutusta. Minulla ei ollut ennen aloittamista tietoa hirveästi asiakas palvelusta olin vain ollut kesätöissä kaupassa kaksi viikkoa kaupungin setelillä. Syksyn aikana olen oppinut kaiken laista. Olen oppinut asiakas palvelua enemmän kun on saatu pyörittää Piece Of Cakea. POC:issa olen oppinut Esim:. kassa koneen käyttöä vielä siinä on vähän opittavaa mutta olen siinä jo melko hyvä, rahan käsittelyä. Olen oppinut myös laskutusta ja kirjanpitoa ne ovat onnistuneet hyvin. Blogin kirjoittamista se oli minulle ihan uutta. Blogiin olisi suositeltavaa kirjoittaa joka viikko jotain. Minulla itsellä on siinä vielä petrattavaa että saisin jotain lisättävää blogiini. Olemme myös olleet järjestelemässä erilaisia tapahtumia: Potakkajuhlat johon me teimme yritys passit johon piti käydä erilaisissa yritysten kiertelyä ja ottaa sieltä merkki että siellä on käynnyt. Sitten pidimme ysiläisille tutustumisen ammattikouluun. Itse kerroin kaksoistutkinnosta. Ryhmämme on hyvin mukavia tulen itse toimeen kaikkien kanssa. Uskon että olen nyt valmis lähtemään toppiin. en usko että olisin valmis lähtemään heti 9 luokan jälkeen työhön oppimiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti